Pohjola-Norden tukee Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksia

17.05.2022 klo 07:39

Pohjolassa koittaa historiallinen hetki, kun Suomi ja Ruotsi hakevat jäsenyyttä Natossa, jossa Norja, Tanska ja Islanti ovat jo mukana. Pohjola-Norden Suomessa tukee Suomen Nato-jäsenyyttä. Samaan aikaan Ruotsin kanssa jätetty jäsenhakemus on vahvasti symbolinen teko. Liittymisen myötä kaikki viisi Pohjoismaata ovat saman liiton jäseniä. Pohjoismainen yhteistyö on entisestään laajaa, ja yhteinen kansainvälinen yhteistyö tiivistyy nyt yhteisen puolustuspolitiikan myötä.

Me Pohjoismaat olemme vahvoja demokratioita ja oikeusvaltioita samankaltaisilla yhteiskuntajärjestelmillä. Pohjola, jossa kaikki maat ovat saman puolustusliiton jäseniä, on turvallisempi ja elinvoimaisempi. Nato-jäsenyys avaa oven entistäkin tiiviimmälle yhteistyölle myös kansalaisyhteiskunnassa. Koemme, että kaikilla Pohjoismailla ja niiden kansalaisilla on yhteinen tahto rakentaa jaettu tulevaisuus niin monella rintamalla kuin mahdollista.

Maan puolustus ei rajoitu sotilaalliseen puolustukseen. Sen takia on erityisen tärkeää, että kriisissä puolustetaan koko yhteiskuntaa. Pohjoismaita on rakennettu samankaltaiselle arvopohjalle, ja ne löytävät siten helposti yhteisen näkemyksen ongelmaratkaisuun ja yhteiskuntakehitykseen myös Naton sisällä. 

Kim Berg, puheenjohtaja
Christel Liljeström, varapuheenjohtaja
Mikkel Näkkäläjärvi, varapuheenjohtaja
Tove Ekman, pääsihteeri
Pohjola-Norden ry

Susan Neffling