1958: Pohjoiskalotti

14.03.2024 klo 10:00
Pohjola-Nordenin 100-vuotisen taipaleen kunniaksi esittelemme sen lehden historiaa vuodesta 1941 alkaen.

På norsk: Nordkalotten – Felleskap og felles innsats

 

POHJOLA
4/1958

 

POHJOISKALOTTI

Vaatimus entistä laajemmasta pohjoismaisesta yhteistyöstä Pohjois-Norjan, Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin kesken on tullut yhä ajankohtaisemmaksi. Näillä kolmella maalla on tarve ratkaista Pohjoiskalottia koskevat taloudelliset, sivistykselliset ja liikennekysymykset yhteistyössä kansallisista valtakunnanrajoista riippumatta. Nämä rajat ovat itse asiassa monella tavoin estäneet kehitystä tällä laajalla alueella, mikä jo luontonsakin puolesta on asukkailleen karu, varsinkin niin kauan kuin asukkaille ei ole valmistettu edellytyksiä tähänastista paremmalla tavalla käyttää hyväkseen olemassa olevia mahdollisuuksia.

Tätä ei ole ymmärrettävä niin, etteikö sodan jälkeen Pohjoiskalotin alueellakin olisi tapahtunut huomattavaa edistymistä. Toimenpiteet Norjassa jälleenrakentamisen ja Pohjois-Norja- suunnitelman yhteydessä, suurisuuntainen työ Pohjois-Suomen elinkeinoelämän kehittämiseksi sekä huomattavat toimenpiteet Ruotsin pohjoisissa lääneissä ovat antaneet tuloksia, joista on syytä iloita. Mutta paljon on vielä tehtävä, ennen kuin voidaan sanoa, että Pohjoiskalotin alueella elävät ja työskentelevät ihmiset ovat päässeet samalle tasolle Pohjolan muiden asukkaiden kanssa elintasossa ja mahdollisuudessa käyttää hyväkseen yhteiskunnan tarjoamia etuja.

Niin Norjan, Suomen kuin Ruotsinkin pohjoisosissa on suuria, harvaan asuttuja maa-alueita, joiden taloudelliset edellytykset ovat rajoitetut tai heikosti tutkittu. Asukkaat ovat voimakkaasti tietoisia siitä, että he elävät kaukana keskuksista. Etäisyydet hallinnollisiin ja taloudellisiin keskuksiin ovatkin erittäin pitkät. Nämä seikat yhdistävät monilla tavoin Pohjoiskalotin asukkaita yli rajojen. Yhteiset intressit saavat heidät vaatimaan viranomaisilta toimenpiteitä ihmisarvoisten olosuhteiden luomiseksi Pohjois-Norjaan ja Pohjois-Suomeen sekä osaksi myös Pohjois-Ruotsiin.

Saamelaisyhdyskunnat, traditio ja yhteinen historia

On myös muita seikkoja, jotka lisäävät yhtenäisyyden tunnetta yli rajojen. Ensiksikin on Pohjoiskalotin alueella saamelaisväestö, joka kaukaisista ajoista saakka on tottunut käyttämään tuntureita poronhoidossa ja vaelluksillaan seuraamaan vuodenaikoja riippumatta siitä, missä rajalinjat sattuvat kulkemaan. Meidän päivinämme on Pohjolan kansoilla vastuu siitä kulttuuritehtävästä, että ne antavat saameille mahdollisuuden säilyttää omalaatuisuutensa ja löytävät heille elämänmuodon, joka riittävästi ottaa huomioon vuosituhantiset traditiot heidän elinkeinonharjoituksessaan sekä muullakin tavoin. Norjan, Suomen ja Ruotsin pohjoisosien saamelaisen vähemmistön on vaikeata puolustaa oikeuksiaan ja säilyttää ne nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Sitä tärkeämpää on, että lisääntyvä ymmärtämys saamelaisten asiaa kohtaan ilmenee käytännöllisinä toimenpiteinä, mitkä tekevät heille mahdolliseksi säilyttää kielensä, poroelinkeinonsa sekä saamelaisyhdyskuntien erikoispiirteet eri aloilla.


Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosien, joista käytetään nimitystä Pohjoiskalotti, kehittäminen on viime aikoina ollut vilkkaan pohdinnan kohteena mm. Pohjoismaiden Neuvostossa. Norjalainen kansanedustaja Helge Seip selostaa tässä artikkelissa eräitä Pohjoiskalotin kehittämissuunnitelmia. (Julkaistu Nordisk Tidskriftssä n:o 6-7/1958).


Kuitenkaan eivät ainoastaan saamelaisten vaellukset porotokkineen ole ylittäneet rajoja pohjoisessa. 1700-luvusta alkaen on tapahtunut huomattavaa suomalaisten muuttoliikettä Pohjois-Norjaan. Nämä vaellukset riippuivat siitä, että taloudelliset mahdollisuudet usein olivat heikommat pohjoisessa Suomen puolella rajaa, koska siellä oltiin enemmän riippuvaisia maanviljelyksestä ja sen johdosta vuodentulosta. Pohjois-Norjassa muodosti kalastus laajemman pohjan elämälle ja teki mahdolliseksi päästä yli hallavuosien. Pohjois-Suomessa on myös kauan ollut suurempi syntyväisyys kuin Pohjois-Norjassa. Suomalainen aines Pohjois-Norjan väestössä onkin monin paikoin hyvin suuri, kuten Varangerissa, Altassa Kvenangenissa, Nordreisassa, Lyngenissä ja Ruijan hallinnollisessa keskuksessa Vesisaaressa. Suomenkieltä käytetään paljon jokapäiväisessä puheessa norjan ja saamen rinnalla. Monissa paikoissa Ruijassa ja Pohjois-Tromsassa on suomi yleisimpänä puhekielenä.

Rajat Ruotsiakin vastaan olivat kauan epäselviä ja liikenne Pohjois-Ruotsista kahteen muuhun Pohjoismaahan ja päinvastoin on ollut huomattava. Alueet Karasjokin ja Kautokeinon ympärillä, mitkä nykyään muodostavat keskuksen Norjan tunturilappalaisille, kuuluivat Ruotsiin aina vuoteen 1751 saakka, jolloin ne Strömstadin sopimuksella luovutettiin Norjalle. Vähän etelämpänä – Kirunassa – on Ruotsilla jo kauan ollut eräs maailman rikkaimmista rautakaivoksista käynnissä ja se on täten voinut varmistaa tämän alueen väestölle hyvän ja varman toimeentulon. Malmin laivaus tapahtuu suurimmaksi osaksi norjalaisen Narvikin sataman kautta ja tämän kaupungin koko olemassaolo perustuukin tälle norjalais-ruotsalaiselle yhteistyölle. Narvik on nykyään Pohjois-Norjan taloudellisesti vaurain ja väkirikkain kaupunki. Asukasmäärä on 12 000 ja täten Narvik on hieman edellä Tromsötä, mikä kauan oli tämän seudun suurin kaupunki.

Ajankohtaisia yhteisiä toimenpiteitä ja yhteistyösuunnitelmia

Ajatus Pohjoiskalotista yhteisenä kehittämiskohteena kolmelle valtakunnalle avaa uusia mahdollisuuksia työssä tämän alueen hyväksi, mitä vielä monessa suhteessa voidaan pitää taloudellisesti takapajuisena. Nykyään neuvotellaan yhteisen suomalais-norjalaisen selluloosatehtaan perustamisesta Ruijaan Varangerniemelle, tehtaan, minkä toiminta rakentuisi Suomesta saatavalle puulle, Tornionjärven voimalaitoksen rakentaminen merkitsee, että Ruotsista saatavaa vettä käytetään Norjassa sijaitsevassa voimalaitoksessa hankkimaan sähköä Pohjois-Suomeen. Yhteispohjoismainen komitea pohtii parhaillaan suunnitelmaa padota Tornionjoki, ja johtaa vesi 23 km pitkän ja 500 m laskeutuvan tunnelin kautta Rombaksbotniin Norjan puolella. Erityisesti suomalaiset ovat kiinnostuneita tämän asian ratkaisusta, koska Suomen vesivoimavarat ovat suhteellisen vähäisiä. Koko suunnitelma on hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka pyrkimyksessä yhteistyöllä saada kaikille osapuolille etuja voidaan syrjäyttää ahtaat kansalliset rajat.

Liikennekysymys on pääasia

Suurin mielenkiinto kytkeytynee tällä hetkellä suunnitelmiin rakentaa Pohjoiskalotin tieverkkoa niin, että sen väestö entistä enemmän voi tulla yhtenäiseksi keskinäisessä kanssakäymisessä, taloudellisessa kehityksessä, yhteyksissä muuhun Pohjolaan. Norjan, Suomen ja Ruotsin pohjoisosien tieverkko rakennetaan ja yhtenäistetään niin, että mm. pohjoisnorjalaiset saavat naapurimaiden kautta entistä nopeamman ja suoremman yhteyden Etelä-Norjaan. Pohjois-Norjan jäättömät satamat voivat antaa Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin teollisuudelle varmemman ja paremman toimintapohjan, koska kuljetuksia voidaan suorittaa jotakuinkin kohtuullisin kustannuksin kautta vuoden.

Tie Osloon kulkee Suomen ja Ruotsin kautta

Suunniteltaessa parannettua tieverkostoa Pohjoiskalotin alueelle tulee käsiteltäviksi erilaisia tiesuunnitelmia. Siitä, mille töille annetaan etusija, on asiasta kiinnostuneiden alueiden ja maiden edustajien luonnollisesti neuvoteltava.

Joissakin tapauksissa rakennetaan teitä seurauksena muiden yhteisten suunnitelmien toteuttamisesta. Tämä koskee esim. tietä Ellentjernistä Sör-Varangerissa Virtaniemeen ja Ivaloon. Tämän tien teko on edellytyksenä Sör-Varangeriin suunnitellulle selluloosatehtaalle. Kysymyksessä on 38 km tietä Suomen ja 17 km Norjan puolella. Sitäpaitsi on Norjassa levennettävä 95 km vanhaa tietä ja Suomessa 45 km. Ko. selluloosatehtaan lasketaan valmistuttuaan hankkivan työtä 1 500–2 000 suomalaiselle metsätyöläiselle Inarin seudulla, mistä raaka-aine hankitaan, ja n. 300 miehelle Norjan puolella Kirkenesissä, mihin tehdas rakennetaan.

Tämä tie, paitsi että se varmistaa em. tehtaan toiminnan, lyhentää Kirkenesin ja Oslon välistä matkaa 300 km verrattuna Norjan kautta kulkevaan tiehen. Sitä paitsi nykyisellä tieosuudella on kuusi lauttaa, jos pysytellään Norjan puolella koko ajan matkalla Osloon. Myös etäisyydet Kirkenesin ja ”saamelaisten pääkaupungin” Karasjokkin sekä Kirkenesin ja Tröndelagin välillä lyhenevät huomattavasti.

Muista tärkeistä Ruijaa koskevista tiesuunnitelmista mainittakoon Utsjoelle Suomeen ja toinen Kautokeinon kautta Karesuantoon Ruotsissa suunniteltu tie. Kautokeinon saamelaisyhdyskunnalle viimeksimainittu tie olisi erinomaisen tärkeä. Ko. kunta onkin ryhtynyt jo panemaan töitä alulle Norjan puolella ao. viranomaisten vielä aikaillessa antaa täyttä tukeaan asialle. On myös ajateltu 120 km pitkän tien rakentamista Karasjokkin ja Kautokeinon välille, jotta täten saataisiin kokovuotinen liikenneyhteys, mikä kulkisi Suomen ja Ruotsin kautta. Viime vuosina on suoritettu laajoja tutkimuksia Finnmarksviddasta – muutamia kymmeniä kilometrejä Kautokeinosta – löydetyn kuparimalmin suhteen. Jos nämä löydöt osoittautuvat kannattaviksi louhintaan, on niillä suuri merkitys tämän seudun teiden rakentamiselle. Joka tapauksessa kunnostetaan tie Alta–Kautokeino niin, että sitä voidaan liikennöidä kautta vuoden. Nyt se voidaan pitää avoinna tavalliselle autoliikenteelle vain 3–4 kk vuodessa.

Kauempana etelässä kaipaavat tiet myös kehittämistä. Skibotnin yli Suomeen johtava tie pitäisi leventää, jotta se kestäisi raskasta liikennettä ja jotta sitä voitaisiin käyttää myös talvella.

Näiden lisäksi on olemassa suunnitelmia tieyhteyksistä Nordlandin läänistä Ruotsiin. Norjan taholta ovat monet korostaneet Saltfjelletin pohjoispuolisten tieyhteyksien tärkeyttä, koska tunturin yli johtavia teitä ei voida pitää talvisin avoimina, Saltfjelletin pohjoispuolelta etelään johtavien tieyhteyksien on siis kuljettava Ruotsin ja osaksi Suomenkin kautta, jotta ne voitaisiin pitää avoimina kautta vuoden. Kansanedustaja Leirfall pitää näitä asioita koskevissa selvittelyissään tietä Storjord-Graddis-Arjeplog erityisen tärkeänä vaihtoehtona näiden alueiden tiesuunnitelmissa.

Edellä selostettujen suunnitelmien lisäksi voidaan esittää joukko muistakin. Voitaisiin myös lähemmin selostaa niitä suomalaisia ja ruotsalaisia intressejä, jotka kytkeytyvät erilaisiin yhteistyösuunnitelmiin, niin edellä mainittuihin kuin muihinkin. Olisi myös viehättävää kehitellä niitä mahdollisuuksia, jotka avautuisivat kaupalle ja muulle taloudelliselle toiminnalle yli rajojen samoin kuin voimakkaasti kasvavalle matkailulle tälle alueelle, mikä on yhteinen kolmelle Pohjoismaalle, missä on keskiyön aurinko, tunturit, aavat autiot jängät, järviä, metsiä ja Norjan puolella vertaansa vailla oleva rantamaisema.

Pohjoiskalotin kehittämissuunnitelmiin sisältyy suuri ja tärkeä taloudellinen ohjelma, mutta myös halu korostaa pohjoismaista yhteenkuuluvaisuutta niin oman maan piirissä kuin muidenkin Pohjoismaiden kanssa.

Susan Neffling