Rahaston tehtävänä on edistää Pohjoismaiden, eli Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin, sekä itsehallintoalueiden, eli Ahvenanmaan, Fäärsaarten ja Grönlannin, välistä kulttuuriyhteistyötä. Rahasto edistää sekä Pohjolassa että sen ulkopuolella tehtävää kulttuuriyhteistyötä.
Rahasto tukee monipuolista taide- ja kulttuuritoimintaa, jota harjoittavat sekä ammattilaiset että harrastajat. Rahasto myöntää apurahoja esimerkiksi konferensseille, konserteille, kiertueille, näyttelyille ja festivaaleille.
Kulttuurirahaston apurahan saaminen edellyttää pääsääntöisesti sitä, että projektissa on mukana vähintään kolme Pohjoismaata tai itsehallintoaluetta (osallistujina, järjestäjinä tai aiheina). Apurahoja voidaan kuitenkin myöntää myös kahdenvälisille projekteille, joilla pyritään vahvistamaan Pohjolan läntisten ja itäisten osien välisiä siteitä.
Kulttuurirahastolla on seuraavat hakuajat
1. helmikuuta
1. maaliskuuta
1. huhtikuuta
1. syyskuuta
1. lokakuuta
Lisätietoja apurahan hakemisesta ja apurahojen myöntämispäivistä saa kulttuurirahaston sivustosta.
http://www.nordiskkulturfond.org/
13.6.2010: Lue Pohjoismaisen kulttuurirahaston tiedote kevään 2010 avustuksista (pdf-tiedosto).
Pohjola-Nordenin Pohjanmaan piiri / Pohjoismainen tiedotustoimisto
Toiminnanjohtaja: Ari Sundberg
Hietasaarenkatu 6
65100 Vaasa
Puhelin: +358 (0)40 550 6863
Sähköposti: info.vasa(a)pohjola-norden.org
Pohjanmaan piirin ja Vaasan Pohjoismaisen tiedotustoimiston toimintaa tukevat:
Pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto
Pohjoismainen kulttuurirahasto