![]() |
Niin sanotulla virallisella pohjoismaisella yhteistyöllä tarkoitetaan Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisia yhteistyörakenteita. Viisi Pohjoismaata eli Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska sekä kolme itsehallintoaluetta Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti harjoittavat näiden rakenteiden kautta ainutlaatuista poliittista ja kulttuuriyhteistyötä, joka toimii nykypäivänä esikuvana myös muiden maiden alueelliselle yhteistyölle.
Pohjoismainen yhteistyö keskittyy kulttuuriin, koulutukseen, lapsiin ja nuoriin, ympäristöön, kansalaisten oikeuksiin, talouteen ja elinkeinoelämään sekä informaatioteknologiaan. Sen tarkoituksena on edistää alueellista tasapainoa ja hyvinvointia sekä pohjoismaista tietotaitoa ja kilpailukykyä. Lisäksi pohjoismaisen yhteistyön tarkoitus on koordinoida ja esittää pohjoismaisia näkökantoja kansainvälisillä foorumeilla. Konkreettisia tuloksia pohjoismaisesta yhteistyöstä ovat mm. yhteiset työmarkkinat, passiunioni, pohjoismainen sosiaaliturvasopimus ja ympäristömerkki. Viime vuosina on keskitytty erityisesti Pohjoismaiden kansalaisten liikkuvuutta haittaavien ns. rajaesteiden poistamiseen.
Pohjoismaat tekevät yhteistyötä myös ulko- ja puolustuspolitiikan, liikenteen ja viestinnän sekä kuluttajakysymysten alalla, mutta koska virallisia yhteistyörakenteita näillä aloilla ei ole, yhteistyö on epävirallista.
Pohjoismaiden neuvosto
Pohjoismaiden ministerineuvosto
Pohjoismaiset sopimukset ja säännökset
Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston kansainvälinen yhteistyö
Virallinen pohjoismainen yhteistyö
www.norden.org
Ulkoasiainministeriön sivu pohjoismaisesta yhteistyöstä
www.formin.finland.fi