Tekstin koko A+ A-

REClimate 2009 -kilpailun voittajat

Pohjoismainen elokuvakilpailu REClimate on päättynyt ja on aika julkistaa voittajat.

Syksyn ajan 15-19 -vuotiailla nuorilla on ollut mahdollisuus osallistua REClimate elokuvakilpailuun alkutahtina Kööpenhaminan COP15 -ilmastokokoukselle. Animaatioita, dokumentteja, pelielokuvia – 125 hakemusta tulvi sisään. Voittajat valittiin katsojien sekä erillisen tuomaristoäänestyksen perusteella kussakin maassa.

- On fantastista että olemme saaneet niin suuren määrän elokuvia koko Pohjolasta. Se on osoitus uskomattomasta omistautumisesta ja siitä, että yksilötkin voivat todella vaikuttaa asioihin Josefin Lindberg, REClimate –projektin johtaja tuumii.

Ensimmäinen 2000 euron palkinnon sai Färsaarelaisten Jákup Kleinin, Jóannes Martin Johannesenin ja Hermann Mørkøren elokuva Burden. Toinen palkinto meni Suomeen elokuvalle SOS, jonka oli tehnyt Tiia Pääsky ja Ruut Similä jne. Kolmas palkinto jaettiin elokuvalle Hope, jonka oli tehnyt Pétur Már Péturson Islannista. Lisäksi elokuvat Be brave Ruotsista ja Kids on Climate Tanskasta saivat kunniamaininnat.

Kilpailu ratkesi 8.12. ja voittajat esiteltiin ilmastoystävällisessä verkkogaalassa. Voittajaelokuvat sekä gaala on nähtävissä projektin verkkosivustolla osoitteessa: http://www.reclimate.net.

Elokuvakilpailu REClimate sai alkunsa UNRICin (Yhdistyneiden kansakuntien alueellinen tiedotuskeskus) pohjoismaisen osaston sekä artistien Björk ja Sigur Rósin Náttura -konsertista vuonna 2008. Projektia on kehittänyt Norden-yhdistysten liitto ja dvoted.net mm. Pohjoismaisen Ministerineuvoston sekä skandinaavisten elokuvainstituuttien  tuella.

Takaisin

 

 
Uutisotsikoita