Tekstin koko A+ A-

Pohjoismaista painostusta Itämeren ympäristön elvyttämiseksi

Ruotsin sosiaalidemokraattien edustaja Sinikka Bohlin lupaa Pohjoismaiden parlamentaarikkojen olevan valmiita kovempaan painostukseen kamppailussa Itämeren tilan elvyttämiseksi.

– Meille poliitikoille tässä on kyse uskottavuudesta. Poliitikkojen, viranomaisten ja etujärjestöjen on lisättävä yhteistyötään Itämeren ympäristön suojelemiseksi, vaatii Pohjoismaiden neuvoston Ruotsin-valtuuskunnan puheenjohtaja Sinikka Bohlin Moskovassa 20. toukokuuta järjestetyn HELCOM-kokouksen seurantana pidetyssä seminaarissa Ruotsin valtiopäivillä.

Itämeren suojelukomissio HELCOM on valtioiden välinen järjestö, jonka jäseniä ovat muun muassa Ruotsi, Suomi ja Tanska. HELCOM pyrkii Itämeren suojelun toimintaohjelman avulla palauttamaan 11 vuoden aikana Itämeren ekologisen tilan 1960-lukua vastaavalle tasolle. Moskovan kokouksessa Itämeren alueen maiden pääministerit kokoontuivat antamaan selkoa hallitusten keinoista saavuttaa toimintaohjelman tavoitteet.

Coalition Clean Baltic -ympäristöjärjestön edustaja Gunnar Norén osallistui Moskovassa pidettyyn kokoukseen. Norénin mukaan Itämeren suojelun toimintaohjelman tavoitteiden parissa tehtävä työ on askel eteenpäin, mutta se yksin ei riitä. – Itämeren ympäristötyön tavoitetaso on laskenut useissa sisämeremme alueen maissa viime vuosina. Tanska ja Baltian maat eivät tuoneet mukanaan minkäänlaisia suunnitelmia Moskovaan, eikä Suomellakaan ollut esitellä kokonaisvaltaista suunnitelmaa, Gunnar Norén toteaa.

Hän toivoo Itämeren valtioiden yhteistyön elpyvän. HELCOMin puheenjohtajuus siirtyy Ruotsille heinäkuussa ja puheenjohtajakauden ohjelmaan sisältyy Itämeren suojelun toimintaohjelman toteuttaminen.

– Ruotsi on yksi mallioppilaista. Teemme töitä sekä rehevöitymisen, luonnon monimuotoisuuden, haitallisten aineiden että kasvavan merenkulun aiheuttamien ympäristöongelmien parissa. Se ylittää monen muun maan Moskovan kokouksessa esittelemät toimet, toteaa Ruotsin ympäristöministeriön osastosihteeri Anders Alm. HELCOMin edustaja Monika Stankiewicz yhtyy Almin lausuntoon. – Ruotsi kuuluu HELCOMin kantaviin voimiin, Stankiewicz vahvistaa.

Pohjoismaiden ministerineuvoston Kaliningradin-toimiston johtaja Arne Grove painotti virallisen pohjoismaisen yhteistyön tärkeyttä Venäjän ja Baltian maiden kanssa tehtävässä työssä puhtaamman Itämeren saavuttamiseksi. Pohjoismaisen yhteistyön alaisuudessa on järjestetty muun muassa useita työpajoja Venäjän osallistamiseksi toimintaohjelman eri osa-alueisiin.

Ruotsin valtiopäivillä järjestetystä seminaarista vastasivat Pohjoismaiden neuvoston Ruotsin-valtuuskunta ja Norden i Fokus -tiedotuspiste.

www.norden.org

Takaisin

 

 
Uutisotsikoita